Margin of Safety on saanut valmiiksi uuden ilmaisjakelulevynsä Best Possible Weather (linkistä MoSin MySpaceen ja sieltä kuuntelemaan pari maistiaista). Levyn pitäisi putkahtaa ladattavaksi Jamendolle karkauspäivänä eli 29.2. perjantaina. Samana iltana trio esiintyy Tampereella Artturissa. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
YouTuben käyttäjä Blunty3000 teki erinomaisen videon The Body is not evil - Censorship is mutilation of truth. Yllättäen video joutui sensuurin kouriin ja sai liitteekseen varoituksen "This video may not be suitable for minors." Tämä video ei missään nimessä sisällä mitään, mitä alaikäiset eivät saisi nähdä, päin vastoin.
Nälkäisen miehen pitsa, toiselta nimeltään Syyntakeettoman kolesterolipommi
Alkuvalmistelut:
Aamiaiseksi kaksi kuppia kahvia ja tähteiksi jäänyttä nuudelia. Lähdetään esikoisen kanssa kauppaan kun on ensin käyty lääkärissä. Kierrellään kaupassa n. 1 tunti. Lastataan karvan verran alle 50 euron ostokset liukuhihnalle. Tyrmistytään, kun kuullaan vaimea lannistava piippaus kassakoneesta: Ei myyntioikeutta. Tajutaan, että on väärä päivä eikä tilillä ole rahaa. Poistutaan naama punaisena ja kiukusta kihisten.
Puuskutetaan päiväkodille hakemaan kuopus. Palataan kotiin ja tutkitaan pakastinta: Kalaa, pinaattia ja mansikoita. Käydään tietokoneella tekemässä tilisiirto ja lähdetään kauppaan. Kerätään ainekset ja palataan kotiin. Palataan takaisin kauppaan ja käydään hakemassa kuivahiiva ja jauhot. Ja sitten ruokaa tekemään!
Sekoita +42° lämpöiseen veteen kuivahiiva ja suola. Lisää vehnäjauhot desi kerrallaan sekoittaen toisella kädellä koko ajan. Lisää öljyä välillä. Vaivaa kunnes rakenne on mukavan kimmoisa ja levitä pellille.
Täyte:
400 g jauhelihaa katkarapuja 2 keskikokoista sipulia 4 keskikokoista herkkusientä 4 keskikokoista tomaattia tummia oliiveja yrttimaustettua tomaattimurskaa juustolla maustettua ruokakermaa juustoraastetta mausteita oman maun mukaan
Silppua sipulit ja paista jauhelihan kanssa. Lisää hieman tomaattimurskaa ja vajaa purkki ruokakermaa, ½ desiä riittänee. Levitä hieman tomaattimurskaa pitsapohjalle ja kaada jauhelihamössö sen päälle. Ripottele päälle katkarapuja, siivutetut herkkusienet, oliiveja ja juustoraastetta. Paista 175° uunissa noin tunti, mutta käy välillä tarkistamassa. Voi vaatia pidemmänkin ajan. Pitsan täytteet sisältävät melkoisesti nestettä ja rasvaa.
Syö hyvällä ruokahalulla ja omalla vastuulla. Makaa loppuilta television ääressä liikuntakyvyttömänä.