sunnuntai, huhtikuu 27, 2003
+2
Markon kauhuleffapohdinnat herättivät minussa tarpeen tarttua vanhaan intohimooni. Joskus nuorena mitä naurettavimmat jutut aiheuttivat minulle unettomia öitä ja painajaisia. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka Kivikasvojen tulkinta Draculasta ja Michael Jacksonin Thriller-video. Nykyään en enää pelkää Kivikasvoja.
Viidennellä luokalla näin ensimmäisen Painajainen Elmstreetillä-elokuvan. Seuraavana päivänä kouluun meni hyvin väsynyt poikia. Siitä lähtien aloin katsella kauhuleffoja ja lukea kauhukirjallisuutta ja kulkea pimeällä hautausmaan poikki päästäkseni irrationaalisista peloista. Ei niistä sillä pääse, mutta kauhuleffoista aloin pitää ja harvemmin ne enää onnistuivat pelottamaan.
Pitääkin katsella pitkästä aikaa kokoelmistani löytyviä lemppareita, kuten Clive Barkerin ohjaama riemastuttava limailu Hellraiser. Tämä taitaakin olla ainoita kauhuleffoja mitä minulla on DVD:nä. VHS-kopioita onkin sitten jonkin verran.
Leave your response