lauantai, toukokuu 10, 2003
Happy happy! Joy joy!
Mikä päivä! Jos kuitenkin aloittaisin torstaista.
Kerttu meni torstaina TAYS:an kypsyttelemään synnytystä. Supistukset voimistuivat, mutta mitään ihmeempää ei tapahtunut. Olin hänen seuranaan muutaman tunnin, kunnes hänet otettiin osastolle yöksi.
Aamulla hänelle oli annettu jälleen lääkettä, joka edistää synnytyksen käynnistymistä. Supistukset olivatkin alkaneet melko voimakkaina hyvin pian. Hän soitti minulle kymmenen kieppeillä ja seuraavan kerran vähän jälkeen kahdentoista. Tällä kertaa hän pyysi minua seurakseen kun aika kävi pitkäksi ja supistukset olivat hyvin kivuliaita.
Söin ja juoksin bussille, mikä sinänsä oli hieman hätiköityä, sillä jouduin odottamaan sen saapumista viisi minuuttia.
Päästyäni viidenkymmenen minuutin päästä TAYS:n osastolle A4, minulle ilmoitettiin, että Kerttu oli jo salissa. Sinne siis. En ollut osannut varautua hänen olevan aivan sellaisessa tilassa kuin oli. Tuska oli silmin nähden uskomaton. Ilokaasun vaikutus oli mitätön, joten pyysimme kohdunkaulan puudutusta. Ei suurta apua.
Minä toimin lähinnä DJ:nä vaihdellen musiikkia Kertun toiveiden mukaan. Välillä hän pyysi hieromaan selkäänsä ja käski lopettaa saman tien, kun sattui. Synnytys ei edistynyt. Kaiken lisäksi jokanen supistus aiheutti vauvan sykkeen putoamisen normaalista 150:stä 60:neen. Ei hyvä.
Kerttu toivoi ennen synnytystä pystyvänsä käymään sen läpi mahdollisimman luonnollisesti. Nähtyäni häen tuskansa ehdotin, että hän pyytäisi epiduraalia. Ei tarvinnut kauan harkita. Paikalle kutsuttiin nukutuslääkäri tuikkaamaan piikin selkärangan epiduraalitilaan (turha kysyä mikä se on, synnytysvalmennuksesta mukaan tarttunutta sanastoa). Kipu käytännöllisesti katsoen katosi.
Sitten voitiinkin keskittyä synnytksen edistämiseen. Suurin ongelma oli siinä, että jos Kertulle annettiin avautumista edistävää lääkettä tippana, supistukset aiheuttivat vauvan sykkeen putoamisen. Eli tiedossa oli tarkkailua.
Minä en ole juuri uskovaista sorttia. Kuitenkin, kun ainoan kerran poistuin synnytyssalista käydäkseni vessassa, rukoilin. Siinä kalu kädessä huusin äänettömästi maailmankaikkeudelle, että miksi syntymättömän lapsen pitää olla vaarassa syntymänsä kynnyksellä? Olen tyytyväinen siitä, että sain pidettyä turhautumiseni ja lamauttavan pelon synnytyssalin ulkopuolella.
Kätilöt ja lääkärit vaihtuivat. Lapsen päästä otettiin verinäytteitä. Eräs lääkäreistä (Päivi Rovio, kiitokset hänelle!) päätti, että synnytystä edistävää tippaa voitaisiin vielä kokeilla, kun veriarvot näyttivät pysyvän suunnilleen samana. Hänen arvionsa oli, että napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille. Kun seuraava lääkäri (Jukka Uotila, suuri kiitos myös hänelle) tuli paikalle, todettiin kohdunkaulan olevan täysin auki. Eli toimeen.
Lääkäri pyysi Kerttua ponnistamaan aina supistuksen aikana, jotta lapsi työntyisi tarpeeksi alas imukuppia varten. Tähän asti olimme pelänneet, että Kerttu joutuisi vielä leikkaussaliin. Sitten huone olikin täynnä ihmisiä: Kätilö, kandi, lääkäri, lastenlääkäri, yksi lääkäri käyttämässä koneita jne. Seisoin polvet tutisten avuttomana Kertun nauraessa lääkärin käskylle ponnistaa, kun hän ei tuntenut tarvetta siihen.
Yhteisen voiman näytteenä Kerttu ponnisti ja lääkäri veti voimakkaasti, ja niinpä 9. päivä toukokuuuta kello 19:27 (Edie Brickell and the New Bohemiansin 10,000 Angelsin soidessa) syntyi maalimaan punertavahiuksinen, 3700 grammainen ja 51 senttinen tyttö.
Se hetki.. Käsittämätön tunne. En ole koskaan kokenut mitään, mikä olisi edes lähellä. Luulin menttäväni tajuni. Samalla olin niin onnellinen, että ikään kuin katselin kaikkea ulkopuolelta. Lähinnä ruumiistairtautumisen tunnetta. Kyyneleet kihosivat silmiini ja sydän tuntui pakahtuvan. Sama tunne valtaa mieltä nytkin.
Tyttäremme ei saanut täysiä pisteitä heti synnyttyään, mikä on täysin ymmärrettävää, kun napanuora oli tosiaan kietoutunut kaulan ympärille kohtalaisen tiukasti, mutta parin minuutin päästä hän jo päästi ilmoille riemastuttavimman vastalauseen minkä ihminen voi kuulla.
Kerttu oli synnytysosastolla kokonaiset seitsemän tuntia. Naisissa piilee sellaisia voimavaroja, joita me ihmiskunnan kakarat emme koskaan pysty käsittämään.
Kiitokset TAYS:n henkilökunnalle. Kätilöt, lääkärit ja kandit (en muista kuin kahden henkilön nimet), kaikki olitte loistavia. Piirsin synnytyssalin pienelle ilmoitustaululle smailin ja alle Kiitos!
Tästä alkaa elämä.
Leave your response