maanantai, tammikuu 31, 2005
Ajatusleikkejä ja kielitiedettä
Kitarastani katkesi eilen kieli kesken treenien. Tämä on hyvin harvinaista kohdallani, vaikka on niin ennenkin käynyt. Olisin sivuttanut asian olan kohautuksella, paitsi että muistin ennen treenenjä huomanneeni kielten selkeästi kuluneen ja ajatelleeni että olisi aika vaihtaa kielet. Sekin olisi vielä mennyt hauskana yhteensattumana tai tarkkana intuiitiona, mutta tapa jolla kieli katkesi kiinnitti huomioni.
Kyseessä oli H-kieli. Jos joku kieli katkeaa minun käsittelyssäni, se on poikkeuksetta G. (Tämä johtuu vain huonosta tekniikasta: G-kieli joutuu suurimman paineen alaiseksi ja se on nähtävissä kitarani nauhoista.) Tuntui oudolta, kun kieli ei räpsähtänyt poikki. Se vain antoi periksi ja jäi siihen velttona roikkumaan. Jännite tuntui katoavan, se ei edes lauennut vaan yksinkertaisesti lakkasi olemasta.
Tänään uusia kieli virittäessäni tulin siihen tulokseen, että katkennut kieli sai luvan antaa periksi kun ajattelin ostavani uuden setin.
Robert Fripp kehitti uuden virityksen kitaralle joskus 70-80-lukujen vaihteessa. Tämä New Standard Tuning asettaa melkoiset vaatimukset kielille. Viritys on CGDAEG matalimmasta korkeimpaan. En suosittele kokeilemaan tätä viritystä normisetillä. Kaksi ohuinta kieltä ovat melkoisessa jännitteessä. Sitäpaitsi matalimmat jäävät helposti suttuisen kuuloiseksi. Sopivista seteistä yhdistelemällä virityksen kuitenkin saa toimimaan ja se avaa aivan uusia ulottuvuuksia.. ja sudenkuoippia. Kaikki vanha opittu on täysin hyödytöntä.
Tämä viritys on pahamainen kielten katkoja. Itse pidän Frippin mielipiteestä: Jos kielet katkeavat, asenteesi on väärä.
Leave your response