<body>

flickr

torstai, helmikuu 24, 2005

Maha täynnä oksennusta



Kolme sairaslomapäivää takana. Maanantaina lähdin puolta tuntia ennen töiden loppua kotiin huonon olon vuoksi, enkä hetkeäkään liian aikaisin. Välittömästi kotiin päästyäni syöksyin pää edellä pönttöön ja puoliksi sulanut ruoka tuli sellaisella paineella ulos, että luulin soppatorveni ratkeavan. Kuume nousi illan ja yön aikana 38,5 asteeseen ja joka paikkaa särki vietävästi. Tiistai ja vielä eilinenkin meni makoillessa.



Sairastamisesta oli se hyöty, että kun en saanut nukuttua, luin isänpäivälahjaksi saamaani Dan Brownin Da Vinci koodia. Ei niin, että kirja olisi ollut hyvä, vaan nyt minä voin varoittaa ihmisiä tyhjästä hypetyksestä ja huonosta kirjailijasta. Ei riitä että hän on tehnyt luvattoman huonoa taustatyötä muun muassa niinkin yksinkertaisesti tarkistettavissa olevan asian suhtee, kuin päähenkilöiden kulkureitit Pariisissa , koko kirja on ilmeisesti plagiaatti Lewis Perduen teoksesta nimeltä The Da Vinci Legacy.



(Ohimennen sanoen molempien kirjojen nimet kalskahtavat typeriltä, koska henkilö, johon ne viittaavat on nimeltään Leonardo ja Da Vinci kertoo mistä hän on lähtöisin, mutta ehkä Leonardo koodi ei kuulosta myyntimenestykseltä.)

Niille ihmisille, jotka ovat jo lukeneet Davinci koodin tai ovat kiinnostuneita aihepiiristä, suosittelen hankkimaan Umberto Econ Foucaultin heilurin (WSOY, suom. Tuula Saarikoski). On totta, että se on huomattavasti raskaampaa luettavaa, mutta kirja maksaa vaivan korkojen kanssa, toisin kuin naurettavan ennalta-arvattavia käänteitä ja arvoituksia sisältävä Da Vinci koodi.