<body>

flickr

keskiviikko, huhtikuu 20, 2005

Kaksi asiaa



Olen tosissani viime aikoina miettinyt luopuvani tästä blogista, mutta kun näyttää siltä että minulla on kausittain asiaa, annan ainakin toistaiseksi tekeleeni roikkua nähtävillä. Ja nyt taitaa olla hetki, että minulla on asiaa.




Asia I


Triomme sai basistin. Kyseessä ei tosin ole se jonkinasteista mainettakin niittänyt henkilö, jota pyysimme mukaan (mitäs vitkuili..). Luova satutauko-orkesterin kitaristi suostui ottamaan bassottelut harteilleen ja nyt kun kahdet treenit on takana voin todeta tehneeni hyvän valinnan. Homma toimii ja jo nyt näen muutamien sävellysteni ongelmat.

Hienointa kuitenkin on se, että pieni ensemblemme kykenee improvisoimaan luontevasti. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse treenata läjää kovereita biisien puutteessa, jos emme välttämättä tahdo.



Asia II


Velipoika esitti haasteen, johon lupasin vastata. Tämä on paha, mutta menköön:



1. Olet joutunut Fahreinheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?


Hmm. Eikös tämä tarkoita, että joudun roviolle? Siinä tapauksessa haluaisin olla Raamattu.



2. Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?


Vaikka kuinka moneen. Päälimmäisenä tulee mieleen Robert Holdstockin Alkumetsä-teoksen Guiwenneth. Minkäs sille voi; olen heikkona punapäihin.



3. Mitä luet tällä hetkellä?


Periaatteessa en mitään. Käytännössä lukemistooni kuuluvat A. A. Milnen Nalle Puh rakentaa talon ja Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Nukku-ukko.




4. Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?


Gary W. Priester & Gene Levine: Eye Tricks 3D-kuvia sisältävä kirja. Ei paljon luettavaa, mutta sitäkin enemmän päänsärkyä.



5. Mikä on viimeisin lukemasi kirja?


Periaatteessa tämä, mutta käytännössä Disneyn satulukemiston kuukauden kirja 246: Onnea, Aku!



6. Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Hankalaa. Ensin tulisi mieleen ottaa mukaan niitä lukemattomia kirjoja hyllystäni, mutta kun niiden uudelleenlukuarvoa ei tiedä, tyytyisin tuttuihin.



1. Umberto Eco: Foucaultin heiluri Tässä riittää pureskeltavaa pidemmäksikin aikaa.

2. Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia Pidin tästä kirjasta, vaikka en voi sanoa ymmärtäväni käsiteltyjä asioita. Ehkä autiolla saarella olisi aikaa sisäistää mustien aukkojen olemusta..

3. Robert Holdstock: Alkumetsä Se Guiwenneth..

4. Tuhannen ja yhden yön tarinat Tämähän on yksi teos? No jos teoksen pitää olla yksissä kansissa, ottaisin mukaan WSOYn 358 sivuisen Tuhat ja yksi yötä.

5. Josephine Cutts & James Smith: Essential Van Gogh Sijaitsi autio saari missä hyvänsä, sen maisemiin lopulta kyllästyisi ja seurankaipuu kasvaisi hetki hetkeltä. Tässä kirjassa olisi muita maisemia ja ennen muuta muotokuvia, jotka ovat niin kertovia, että niistä olisi seuraa.



7. Kenen haluaisit jatkavan meemiä ja miksi?

Vaikkapa Mr. T:n, ihan vain sen kunniaksi, että hän on saanut ensimmäisen blogimerkintänsä aikaiseksi.

  1. Anonymous Anonyymi | 20 huhtikuu, 2005 13:07 |  

    Tuossa Fahrenheitissahan oli se kuvio, että kirjat olivat kiellettyjä ja niitä poltettiin, mutta sitten oli porukkaa, joka opetteli kirjat ulkoa siirtääkseen tietoa etiäpäin. Siis eräänlaisia eläviä "kirjoja". Kysymys liittynee tähän.

    jussi@kasa

  2. Blogger Hans | 20 huhtikuu, 2005 13:15 |  

    Jälleen osoitin tietämättömyyteni. No, onhan siellä vuorisaarna, jonka muistaminen ei tee kenellekään pahaa..

  3. Anonymous E.Rakko | 23 huhtikuu, 2005 03:12 |  

    E.Rakko kieltää kaikki huhut, jotka liittyvät Blogi-Isämme Hanskajalan poismenoon. Minä vahvasti epäilen Hanskan olleen taas taikasienten vaikutuksen alaisena kuten hän joskun on etsiessään vastauksia sävellyksellisiin/kirjallisiin probleemiin. Toiminta muuttunee siis yhä hedelmällisemmäksi.... T. E.Rakko - Raahesta.

  4. Blogger Hans | 23 huhtikuu, 2005 03:18 |  

    Hans kieltää kaikki huhut, joiden mukaan hän hakisi inspiraatiota mistään kahvia, tupakkaa, satunnaista olutpatteria tai nuudeleita vahvemmasta. Hans kieltää myöskin E. Rakon valtuudet kieltää yhtään mitään Hansiin liittyvää. Sen oikeuden hän pitää itsellään.

Leave your response