<body>

flickr

torstai, toukokuu 12, 2005

Hengähdystauko



Jostain syystä tuntuu, että viimeaikoina on oltu koko ajan menossa johonkin. Minulla ei ole ikinä aavistustakaan mihin. Olen kuin lobotomiapotilas jota korkeampi voima (rakas vaimoni) ohjaa asiasta toiseen.



Poissaolevuuteni johtuu siitä, että puolet aivokapasiteetistani tuntuu kelaavan alati musiikkiin liittyviä asioita. En voi sille mitään. Tämä on sikäli huvittavaa, että SMB piti sattuneista syistä kolmen viikon tauon, eli siltä osin bändi jatkaa nimensä mukaista eksistenssiään. Eilen palasimme lauteille ja hämmästykseksemme biisit kulkivat varsin luontevasti.



Suurin syy pinnan alla kuplivaan musiikkiin lienee kuitenkin triomme, joka reippaan kuukauden ikään päästyään alkaa jo nyt näyttää välähdyksiä todellisesta olemuksestaan. Biisit alkavat saada uuden olomuodon ja improvisaatio tuntuu hämmästyttävän toimivalta. Olemme kuin kolme irvikissaa soittimiemme ääressä, intuition ja sallimuksen vietävinä.



M. on rohkeana ja luottavaisena miehenä saanut groove-avantgarde-proge-jatsy-funk-ajatusvirtaukset taltioitua suurimmalta osin ja odotan mielenkiinnolla tallenteiden purkua tietokoneelle.



-----


SMB:lle pitäisi kesän aikana saada järkättyä keikka (vain kiireiden ja saamattomuuden vuoksi tätä ei ole jo tehty), koska orkesteri jää pidemmäksi aikaa telakalle loppukesästä/alkusyksystä muutaman jäsenen elämäntilanteen muutosten vuoksi. Materiaaliakin on taas treenattu sen verran, että settilista alkaa näyttää hurjalta: mukana mm. 18 minuuttinen Thick as a Brick, joka kattaa aika hyvin alkuperäisen teoksen ensimmäisen puoliskon bändillemme ominaiseen tyyliin sovitettuna.



-----


Tänä lauantaina (14.5. 2005) on Tampereen CityRock bändikilpailun finaali Nokian Iisopissa, jossa mukana ystävämme Luova Satutauko. (Yhtye on kuulemma vaihtamassa nimeä, ja sanonpa nyt mielipiteeni vaikka asiahan ei minulle kuulu: Luova Satutauko on erinomainen nimi, persoonallinen sopiva. Mutta makuasioistahan voi aina kiistellä.) Tulkaa ihmeessä katsomaan tuoreita bändejä pistämässä parastaan! Liput ovelta 2,50 ?.