sunnuntai, toukokuu 01, 2005
Vappua! #2
Kylmästä väristen kuljeksimme pallokauppiaita väistellen Keskustorilla ja kirosimme erittäin perinteikästä vappusäätä. Hesellä nuoria tyttöjä huvitti, kun tarkkaan laskimme kuinka monta suullista hampurilaisesta Kutri haukkasi ja kuinka monta viisisenttistä ranskanperunaa hän popsi. Kyseessä on vain lääkärin tutkimuksia varten suoritettava kolmen päivän ruokaseuranta.
Hämeenkadun liikennejärjestelyt hämmensivät: Yksi kaista oli varattu autoille. Järkevämpää olisi ollut sulkea koko katu. Vielä enemmän jaksoivat hämmästyttää keskustaan uskaltautuneet sunnuntaiautoilijat. Ei mahtanut olla kiire minnekään, kun jaksoivat madella 500 metrin matkaa hitaammin kuin reumaattinen kilpikonna.
Keskustasta suunnistimme tapaamaan Kasan Jussin ja Tuulan ruumiillisia manifestoutumia*. Kahvi lämmitti ja Kutri jaksoi väsymyksestä huolimatta olla tuijoteltavana linssin läpi ja viihdyttää aikuisia.
Kotona sitten katsottiin Nasun suuri elokuva, ja nyt rouvan ja neidin nukkuessa tarkoitus olisi tehdä vähän nauhoituksia, joita J. on dottanut minulta ja jotka minä olen autuaasti unohtanut.

Leave your response