sunnuntai, elokuu 31, 2003
Sirpaleita
Neljän tunnin yöunien jälkeen seitsemältä ylös ja vauvauintiin.. Päivällä kävin saunassa.. Nyt ajatukset ovat pelkkiä sirpaleita:
- Yritin vekarana rakentaa raketin tiskiainepullosta ja papattiruudista. Melkein aiheutin metsäpalon.
- Neljännellä luokalla otin kouluun mukaan syntymäpäivälahjaksi saamani Kissin Lick It Up-kasetin. Ketään ei kiinnostanut.
- Saman vuoden luokkakuvassa näkyy pieni poika Gene Simmons-irvistys naamalla.
- Serkkupojan kanssa pienittiin styroksilevyjä. Paikalle saapui äijä joka uhkasi ilmoittaa kotiin. Ei ilmoittanut.
- Serkkupojalla oli yläasteaikoina kokoontaitettavan sininen Jopo. Minulla jostain peritty mummopyörä. Muut ajelivat mopoilla.
- Yksi ensimmäisistä suurista ihastuksistani ei välittänyt minusta tuon taivaallista. Pari vuotta sitten näin hänet TV-Tampereella uskonnollisessa lastenohjelmassa selittämässä, että syntien tähden jokainen ihminen ansaitsee kuolla.
Author: Hans » Comments:
lauantai, elokuu 30, 2003
Vroom vroom!
Tältä moottoripyörän pitää näyttää!
Author: Hans » Comments:
Muutto
Hanskajalan paluu on nyt muuttanut uuteen osoitteeseen. Päivän pamaukseen muutos on jo tehty (käyttäkää ihmeessä palvelua hyväksenne ja lukekaa haluamianne blogeja!). Jos teillä on linkkejä blogiini, olisi mukava jos päivittäisittene!
Olen alustavasti viilaillut sivun ulkoasua. Jos intoni riittää, teen suurempia muutoksia lähiaikoina. Jos sivu vaikuttaa välillä sekavalta, pyydän kärsivällisyyttä. Kaikki korjaantuu aikanaa. Jos kuitenkin näyttää siltä, että jollain selaimella sivu ei toimi, ilmoittakaa sähköpostitse. (Tarkistan itse sivut Mozilla Firebirdillä, IE 5.5:lla ja todennäköisesti Operalla).
Author: Hans » Comments:
perjantai, elokuu 29, 2003
Vaimoksi luultu
Uskotteko, miten häpäisin itseni vaimon silmissä edellisenä päivänä, kun nyt kirjoitan tätä yöllä, ja teidän silmissänne nyt, lukiessanne näitä rivejä, olipa yö tai päivä? Siten häpäisin, että olin päivänokosilla, kukuttuani suurimman osan yötä taas jonkun tietokonehomman ja kofeiinittoman murukahvin parissa, ja yhtäkkiä tuli unessa semmoinen tunne että joku sanoi jotain. Havahduin syvältä S4-unesta vähän matalammalle ja kysyin vaimolta: "Mitä sinä sanoit?" Vaimo katsoi minua omituisesti ja tokaisi: "Sinä pieraisit ja heräsit siihen, hölmö!" Olin siis pitänyt viikon luontoääntäni vaimon puheena. Ymmärrettävästi hän ei ollut tästä erehdyksestä iloinen. Silti naurahdimme luontevina ja sain luvan kertoa asiasta "jos välttämättä halusin häpäistä itseni". (Vaimo sanoi lisäksi, että hän oli pitänyt toistaiseksi perheemme piirissä kuulluista kysymyksistä omituisimpana hajamielistä tiedusteluani "onko nyt kevät vai syksy", mutta keskustelu omien luontoäänten kanssa vei kuulemma siitäkin puupäisyydestä voiton. Minä tietysti olen vaan mielissäni, kun voin olla naisrukalle edes jollakin tapaa iloksi.)
Markus Kajo: Kettusen Kootut (WSOY 1996)
Author: Hans » Comments:
Ääninäytteitä
Mainostamastani levystä voi nyt käydä kuuntelemassa ääninäytteitä. Allekirjoittaneen panostuksen voi käydä katsastamassa täältä (toiseksiviimeinen pikkukuva).
Author: Hans » Comments:
Huvin hinta
Alkoholiveron alennusta on toitotettu jo jonkin aikaa. Koko ajan uutisointi on esittänyt, että raaju hintojen alennus on varma. Tosiasiassa homma pitkälti riippuu siitä, tuleeko Virosta EU:n jäsen. Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (nro 35/2003) valtiovarainministeriön vero-osaston finanssisihteeri Petri Malinen toteaa:
"Tietenkin me odotamme Viron kansanäänestyksen tulosta ennen kuin koko hallituksen esitystä alkoholijuomaveron lain muuttamisesta edes annetaan eduskunnalle. Jos Viro äänestää ei, tilanne muuttuisi radikaalisti, ja toki me miettisimme silloin esityksen uudestaan."
Veroja alennetaan joka tapauksessa, mutta alennukset jäävät huomattavasti pienemmiksi, jos Virosta ei tulisikaan EU:n jäsenmaata.
Author: Hans » Comments:
Historia
Tiedän ettei tämä ole mitenkään originelli ajatus, mutta Irakin tilanne alkaa muistuttaa pahasti Vietnamia.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, elokuu 27, 2003
Buster
Tommin kirjoitus tuulipuvuista oli kohtalaisen hauska, mutta muistutti mielestäni hieman liikaa tätä ollakseen omaperäinen.
Author: Hans » Comments:
Blogger ja Mozilla Firebird
Bloggerin käyttö Mozillalla onnistuu jälleen. Ongelma oli korjattu jo aikaisemmin, mutta vaatikin selaimen cachen tyhjennyksen ennen kuin Bloggerin käyttis palasi normaaliksi.
Author: Hans » Comments:
tiistai, elokuu 26, 2003
Tulikoe
Tänään oli sitten se vahvistimeni tulikoe. Kitarani helisi, murisi ja ärjyi. Tuolla rahalla en olisi parempaa vahvistinta voinut saada. Ainoa onglema on se, että nyt kaikki mokani kuuluvat..
Bändi kuulosti tasapainoiselta ja alamme hiljalleen hyytelöityä. (Musiikkipiireissä(?) käyttävät englanninkielessä sanaa gel, esim. We really began to gel (together).) Omaksumme aika nopeasti uusia juttuja, ja vanhat alkavat vihdoin rullata. On hienoa saada soittaa itseäni parempien soittajien ja muusikoiden kanssa.
Author: Hans » Comments:
Luovuuden puuska
Sain inspiraation ja aloin kirjoittaa biisintekstejä. Lähtökohdaksi keksin seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten kirjoittamani novellin. Lyriikoita putkahtikin sitten saman tien kolme kappaletta ja lisää on luvassa.
Biisintekijänä olen toivottoman hidas. Se johtuu siitä, että lähes aina sävellys syntyy ensin ja useimmiten puolivahingossa. Nyt tuntuukin, että jo tekstejä kirjoittaessani alan kuulla melodioita ja musiikkia.
Voi olla, että tästä huomiosta seuraa pari asiaa: 1) Biisejä alkaa syntyä tiheämmällä taajuudella. 2) Alan vuosien tauon jälkeen kirjoittaa lyhyitä tarinoita. Jälkimmäisellä ei ole kiire. Minulla on varastossa paljon huonosti kirjoitettuja hyviä ideoita, joista voin ammentaa pitkän aikaa uusia musiikillisia oivalluksia.
Nyt tuntuukin käsittämättömältä, miksi en ole aiemmin tajunnut näin itsestään selvää asiaa.
-----
Bloggerin ulkoasu on edelleen särki. Onneksi kirjoittaminen kuitenkin onnistuu.
Author: Hans » Comments:
maanantai, elokuu 25, 2003
Perkele!
On se kummma, että kun jokin alkaa toimia, sitä pitää mennä säätelemään niin, että ei varmasti enää toimi kunnolla. Tämä tuntuu olevan tietokoneympyröissä vakio. Blogger on toiminut kohtalaisen mallikkaasti uudistuksen jälkeen. Joku on ilmeisesti ollut sitä mieltä, että asiat ovat liian hyvin. Nyt Mozilla Firebirdillä Bloggerin käyttö on pirun hankalaa. Kaikki napit, painikkeet, linkit ja hilavitkuttimet ovat näkymättömissä ja ne on kaivettava hiirellä esiin. Vielä toisen kerran: PERKELE!
Author: Hans » Comments:
sunnuntai, elokuu 24, 2003
FaKctured on King Crimson fanikollektiivi, joka on saanut aikaiseksi ensimmäisen levynsä, The Longest Day. Kyseessä on 70 minuuttia FraKcturedin jäsenten omilla tahoillaan tekemiä musiikillisia äänimaisemia. Jos pidät esimerkiksi Brian Enon tuotoksista ja Robert Frippin Soundscape-levyistä, tämä levy saattaa hyvinkin olla makuusi. Syy siihen, että kirjoitukseni kuulostaa mainokselta, on se, että tämä on mainos. Allekirjoittanutkin osallistui prokjektiin omalla vaatimattomalla panoksellaan. Levyn hinta on 10 dollaria (sisältää postikulut), mutta on myös saatavilla halvempana download versiona. Ja ei kun kipin kapin kauppaan!
Author: Hans » Comments:
Gender Genie-testi yrittää päätellä kirjoittamasi englanninkielisen tekstin perusteella oletko mies vai nainen. Passed with flying colours.
Author: Hans » Comments:
lauantai, elokuu 23, 2003
Ammatti jota en haluaisi harjoittaa
Tähdet kertovat-sarjan Sigourney Weaver-jakson alkamista odotellessa tuli mieleen kysymys, jonka James Lipton esittää jokaiselle vieraalleen: Mikä on ammatti jota et haluaisi harjoittaa? Minun ei kauan tarvinnut vastausta miettiä. Pölynimurikauppias. Ja tähän liittyy tarinakin.
Pari vuotta sitten kuumana kesäpäivänä ovikellomme soi joskus neljän jälkeen. Koska minä ja Kerttu annoimme periksi jo vuosia sitten ja aloimme maksaa televisiolupaa, en epäröinyt avata ovea. Hyvin pukeutunut, minua päätä pidempi, suunnilleen saman ikäinen mies esitteli itsensä, vilautti henkilökorttia, totesi olevansa Electroluxilta (?!?) (sisäinen kelloni ei kilahtanut) ja pyysi nähdä pölynimurimme. Pyyntö oli absurdi, joten en oiekin osannut muuta kuin avata siivouskomeromme. Hän otti punaisen Vampyrinomme, pani pistokkeen seinään ja kytki laitteen päälle. "Aika kova ääni tässä!" hän mölisi ulinan yli. Nyökkäsin, enkä oikein vieläkään tajunnut mistä oli kyse. Sammutettuaan imurin hän kysyi kysymyksen, joka lopulta loksautti palaset paikoilleen: "Voisinko tulla esittelemään teille uutta pölynimuria?"
Olen kuullut näistä tyypeistä, tainnut jopa nähdä dokkarin heistä, mutta en ollut koskaan tavannut ihmistä, joka on nöyrtynyt elämän edessä ja alkanut kiertäväksi pölynimurikauppiaaksi. Vilkaisin häntä. "Siihen ei mene kuin hetki" hän sanoi ja olen varma, että jos hänellä olisi ollut häntä, se olisi heilunut varovaisen toiveikkaasti.
"Ihan sama, mutta minulla ei ole aikomustakaan ostaa mitään." sanoin. Hän lähti kolmannesta kerroksesta juoksujalkaa hakemaan autosta esittelykappaletta.
Kerttu istui koko ajan Mustin kanssa parvekkeella autuaan tietämättömänä tapahtumista. Kävin kertomassa kutsuneeni kauppiaan esittelemään laitettaan ja sain osakseni hitaan katseen. Hän päätti jäädä parvekkeelle.
Kauppias palasi imurin, lisälaitteiden, esitteiden ja pienen pöydälle pystytettävän flippikansion kanssa. Kävimme olohuoneeseen. Huomattuaan, ettei meillä ole pöytää pöytää sohvan edessä, hän asetteli flippikansion säkkituoliin ja alkoi esitelmöidä. Hän selitti lyhyesti firman historian (pylväs- ja piirasdiagrammeja), kertoi kuinka hieno ja digitaalinen heidän imurinsa oli ja kuinka helppoa sillä imuroiminen on (kuvia idiooteille imuroimisesta). Sitten hän alkoi esitellä imuria. Hän asensi imuriin pienen tyhjän (katso, ei mitään hihoissa!), kankaisen pölypussin ja kysyi milloin ollimme viimeksi imuroineet. Vastasin rehellisesti, että pari viikkoa sitten. Hän haki vanhan imurimme, imuroi osan mattoa ja sitten imuroi saman kohdan hienolla digitaalisella imurillaan ("Eikö olekin hiljainen? Ja katso kuinka kevyesti tämä liukuu. Tässä! Kokeile!"), avasi pölypussin ja ravisteli siihen tarttuneen pölyn takaisin matolle, kiitoksia vaan.
"Eikä tämä ihmeellinen laita maksa kuin vajaat 7000 markkaa!"
Nauruni oli herkässä. Seitsemän tonnia pölynimurista. I need an other vacuum cleaner like I need a hole in my head.
Seuraavaksi hän kävi läpi repertuaarin, joka varmasti on opetettu jokaiselle pölynimurikauppiaalle Pölynimuriyliopistossa: "Naapuritalon rouva on työtön kolmen lapsen yksinhuoltaja ja hänkin osti tällaisen.. osamaksulla! Voit maksaa vaikka viiden vuoden aikana, eikä hinta nouse yli 8000 markan!", "Tämä imuri toimii loistavana ilmanpuhdistimena kun sen nostaa pystyyn ja poistaa letkun. Kolmekymmentä minuuttia kun sen antaa hurista, niin ai että on puhdas sisäilma!", "Eräskin rouva sanoi imuroivansa joka päivä, kun on niin pöyistä. Hänkin osti tällaisen."
Olin hetken hiljaa ja totesin: "Ei hän pölynimuria tarvinnut, vaan hoitoa."
Kauppias alkoi vaikuttaa hieman epätoivoiselta. "Entäs talon emäntä? Eikös nämä päätökset ole perinteisesti naisten heiniä, kun he yleensä hoitavat siivouksen?" Totesin vain, että talouden hoito on yhteinen vastuu ja että emäntä luottaa kyllä harkintakykyyni. Hän kaivoi lannistuneena kaavakkeen esiin. "Saisinko tähän allekirjoituksen? Tällä kaavakkeella saan todistettua pomolleni, että olen käynyt täällä esittelemässä imurin. Saan siitä maksun." Allekirjoitn lapun. Olihan hän viihdyttänyt minua esityksellään. Silloin Kerttu tuli parvekkeelta sisään. Kauppias sai lisäpuhtia ja alkoi selityksensä uudestaan.
"Tietääkö rouva mitä tapahtuu kun mattoja tamppaa mattopiiskalla?". Kerttu vilkaisi minua tympääntyneenä ja vastasi: "Pöly pakkaantuu tiiviimmin maton kudokseen. Olen minä sen verran mikrobiologiaa opiskellut, että tiedän sen ja jutut patjoissa asustavista pölypunkeista." Kauppias näytti pelästyneeltä. Tyttömäisellä kiihtyneellä äänellä hän kiekaisi: "Olen minäkin opiskellut!". Jäimme Kertun kanssa hämmentyneenä tuijottamaan häntä. "En tosin mikrobiologiaa." hän mutisi hiljaa ja alkoi keräillä tavaroitaa. Paljon muuta hän ei sanonut vaan ikään kuin hiipui pois lannistettuna ja häväistynä.
Pölynimurikauppiaan osa on kova.
Author: Hans » Comments:
Vest Bup
Käytin äsken Mustia sateessa ja vastaan tuli naapurikuppilan tarjoilija/baarimaija. Mieleeni muistui, kun kuukausi pari sitten kävin kaupungilta tultuani pienessä sievässä juomassa tuossa hyvin tyypillisessä lähiöräkälässä vielä yhden oluen. Huomasin että siellä myytiin bita leipää. Huomautin baarimaijalle kirjoitusvirheestä. Hän totesi vain: "Se on niinku kukin haluaa kirjottaa." Hyvä etten vetänyt olutta väärään kurkkuun. Jos "se on niinku kukin haluaa kirjottaa", heipstok bilgivoippa halvapo quppe on syytä ottaa todesta!
Author: Hans » Comments:
perjantai, elokuu 22, 2003
Kun kitara soi..
Vintager AC112 vaikuttaa erinomaiselta työvälineeltä kotimuusikolle. Hyvät soundit ja stereoulostulo helpottavat nauhoituksia huomattavasti. Vahvistimen todellinen sointi on vielä hieman epäselvä. Kunnollinen tulikoe soittokämpällä bändin kanssa on vasta edessä, mutta uskon olevani senkin jälkeen tyytyväinen. Joka tapauksessa vahvistin pelaa aivan eri liigassa kuin vanha Rossini, vaikkei sekään paska ole ollakseen pitkästi päälle kymmenen vuotta vanha transistoripeli. Jos potikat vaihtaisi uusiin, niin siitä saisi kelpo kakkosvahvistimen. Kiitokset Kasan Markolle, joka vahvistimen minulle muutama vuosi sitten lahjoitti. Annoin pienen Marsun vaihdossa, mutta jostain syystä se ei enää vaihdon jälkeen toiminut. Kuoli varmaan koti-ikävään.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, elokuu 20, 2003
Rakkaus on häilyvää
Kustom ei vastannut lompakkoni tunteisiin. Mutta ilo ja riemu, löysin huomattavasti monipuolisemman putkivahvistimen, jossa on integroituna multiefektiprosessori. Ja tämä oli 182 euroa halvempi, eli se lähti liikkeestä mukaani varsin nopeaa!
-----
 | If I were a Dead Russian Composer, I would be Sergei Rakhmaninov. I lived in the early Twentieth Century and was well known for my compositional, conducting, and piano skills, yet I am melancholy despite this talent. My famous works include my nearly-impossible piano concerti. Who would you be? Dead Russian Composer Personality Test |
(Via
Kasa).
Ja minä kun luulin olevani Haukiluoman Stravinsky.
Author: Hans » Comments:
tiistai, elokuu 19, 2003
Valoa taivaalla
En muista koskaan aikaisemmin nähneeni elokuussa revontulia. On mukava asua niin kaukana keskustan valoista, että hieman himmeämmätkin loisteet erottuvat.
Author: Hans » Comments:
lauantai, elokuu 16, 2003
Carpet Crawler
Kutrin kehitys hämmästyttää. Tyttö kääntyi omin avuin mahalleen jo 2½ kuukauden ikäisenä. Kolmikuisena hän jo vatsallaan ollessaan työntää jaloillaan takapuolta ylös. Ei mene kauan kun hän lähtee ryömimään. Toivottavasti hän ei kovin aikaisin nouse seisomaan. Jos niin käy, pitää hankkia kypärä suojaamaan pientä päätä.
Author: Hans » Comments:
perjantai, elokuu 15, 2003
Kävin tänään soitinliikkeessä. Taisin rakastua. Vielä kun saisi jostain rahaa..
-----
Ostin tänään Swampin divarista pari levyä Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (1994 remaster) ja Sheryl Crow: C'mon, C'mon.
The Lamb... maksaa uutena lähemmäs 30 eppeä, tämä köyhdytti minua vain 13,50. Ykköslevy kuulostaa ainakin pirun hyvältä. Kakkoseen en ole vielä tutustunut. Kyllä, tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen tämän klassikon. Monia biisejä olen tosin kuullut aiemminkin, mutta en alkuperäisessä asussa (nimibiisiä lukuun ottamatta).
Crown levy ei puolestaan suuremmin sykähdyttänyt ensikuulemalta, mutta se ei tarkoita mitään. Kesti pari vuotta ennen kuin oivalsin kuinka hyvä levy The Globe Sessions on.
-----
Filmifriikki näytti avanneen liikkeen Tampereelle Verkatehtaankatu 9:n.
Author: Hans » Comments:
Ensemble the players
Kylläpäs Sheryl Crow kuulostaakin hyvältä. Erityisesti surkeiden soittotreenien jälkeen. Soittimissa ei ollut vikaa, soittajat vain olivat pahemman kerran epävireessä. Eipä hätää, seuraavalla kerralla paremmin.
-----
Kävin työkkärissä viemässä kurssihakemukseni. Ensikuun alussa kutsutaan (toivottavasti) soveltuvuus testeihin, myöhemmin haastatteluun ja lokakuussa alkaa opiskelu. Petyn kyllä pahemman kerran jos minua ei hyväksytä.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, elokuu 13, 2003
Kalavale
Netissä voi nyt lukea Kalevalan.
Author: Hans » Comments:
sunnuntai, elokuu 10, 2003
Kilpailu
David Cronenbergia lukuun ottamatta, mitä yhteistä seuraavilla leffoilla on: Rabid, The Brood, Scanners, Naked Lunch (Vih! Vih!), eXistenZ. Kuka ensimmäiseksi tietää (vastaukset kommentteihin) saa palkinnoksi Jethro Tullin levyn (levytoiveen saa esittää, remastereita ei tarjolla..).
Author: Hans » Comments:
perjantai, elokuu 08, 2003
Ai
Tulipahan katsottua Steven Spielbergin A.I.: Artificial Intelligence. Tämä tekoälykäs ylipitkä tekele oli taattua Spiibeliä: yhtä paljon sisältöä ja imelyyttä kuin hattarassa. Elokuvan loppuun olisi saanut hieman särmää, jos viimeiset 30 minuuttia olisi jätetty pois, mutta sehän olisi ahdistanut amerikkalaisia.
Se, että elokuvan idea oli Kubrickin jäämistöä ei sano mitään. Aina jaksetaan muistuttaa siitä, että Kubrick ihaili Spielbergiä. Minä olen saanut ennemminkin sellaisen käsityksen, että hän kadehti Spielbergin taitoa tehdä kassamagneetteja. Tämä raina on joka tapauksessa todella kaukana Kubrickista. Raha näkyy ja näyttäviä kuvia riittä, mutta niistä ja onnettomasta Pinokkio-pelleilystä ei näytä syntyneen toimivaa elokuvaa.
Tämä oli kolmas elokuva jossa olen nähnyt Haley Joel Osmentin, ja tähän asti olen pitänyt hänestä. Nyt tuli kiintiö täyteen.
-----
Enpä tiennyt tästäkään pirun hauskoja kuvia ottavasta valokuvaajasta. Nytpä tiedeän, kiitos Kobaïan.
Author: Hans » Comments:
torstai, elokuu 07, 2003
Oh Bugger!
Blogger tuntuu jälleen sekoilevan, eli ei mitään uutta tältä rintamalta.
Author: Hans » Comments:
Musiikkia ja päätöksiä
Olin toista kertaa soittamassa J:n bändin kanssa. Tuntuu luontevalta. Taidan pysyä kelkassa, jos homma jatkuu näin mielekkäänä.
-----
Teni äsken päätöksen. Löysin kurssin jolle aion hakea. Ehkä vihdoin saan elämälleni ammatillisessa mielessä suunnan. Tuntuu hyvältä. Päätöksen teon kynnys oli kuitenkin kohtalaisen korkea. On vaikeaa lähteä opiskelemaan jotain, josta ei etukäteen tiedä mitään. Ehkä halu ja kiinnostus riiittävät uuden oppimiseen. Olen elämäni aikana möhlittyä sen verran mahdollisuuksia, että epäonnistumisen pelko kummittelee taustalla. Mutta en anna sen estää. En enää.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, elokuu 06, 2003
*Your Favourite Songs Can Now Be Your Favourite Hummings*
Japanilaisen hepun tekemiä hulvattomia acapellaversioita mm. King Crimsonin ja Steely Danin biiseistä. Hänen omin sanoin All songs,All parts,MOUTH WORKING ONLY.
Author: Hans » Comments:
tiistai, elokuu 05, 2003
Hepuli
Toisinaan nettiä penkoessa tupsahtaa sivulle, joka saa aikaiseksi hysteerisiä naurukohtauksia. Jouni Paakkisen sivut saivat minut n. vuosi sitten vaikuttamaan mielisairaalta, kun erehdyin silloisella työpaikallani lukemaan lääkärien saneluja ja autoilijoiden selityksiä. Äsken pyyhin kyyneleitä silmistäni naurettuani Arkihuumorille.
Author: Hans » Comments:
Onko tämä sitä tasa-arvon edistämistä?
-----
Pesukone saapui. Ihan mieltä lämmitti sen kiihdyttäessä 1300 kierrokseen minuutissa. Ääni muistutti käynnistyvää suihkuturbiinia, tosin huomattavasti hiljaisempana. Tekniikan ihailu lienee jossain määrin kromosomeista kinni.
Author: Hans » Comments:
Psykedeliaa
Tämä mesta kannattaa katsastaa.
Author: Hans » Comments:
maanantai, elokuu 04, 2003
Pyykkäri
Kerttu kävi tänään ostamassa pesukoneen. Se saapuu huomenna. Vanha kone seisoo tyhjänpanttina eteisessä. Jos joku haluaa ilmaiseksi päältä ladattavan, vanhan, oranssin Rosenlew Passeli 5080-pesukoneen, joka ainakin eilen vielä toimi, niin laittakaa viestiä. Sijainti on Haukiluoma, Tampere.
Author: Hans » Comments:
Kusetusta!
MTV:n Iron Maiden taltiointi kesti n. 20 minuuttia. Se mitä keikasta näytettiin oli kyllä aika Spinal Tappia, joten korvannee pettymyksen. Pitänee vastaisuudessa lukea ohjelmatiedot paremmin.
Author: Hans » Comments:
sunnuntai, elokuu 03, 2003
Testimony

See what drug you are. (Via Kobaïa).
Author: Hans » Comments:
T2 vai IM
Hetken mietittyäni päätin, että jätän nauhoittamatta Terminaattorin ja nauhoitan 23:00 MTV Liven. Bändinä Iron Maiden! Hell yeah!
Author: Hans » Comments:
Miesten miehille
Engrish.com tarjoaa saippuaa.
Author: Hans » Comments:
Bushkaradio
Nuorna vitsa väännettävä kuuluu sanonta, mutta pitää olla päästään vialla, että istuttaa lapsensa syöttötuoliin tällaisessa.
George W. Bushin arveluttavia saavutuksia.
Täältä löytyy "totuus" Puska Yrjöstä ja mm. hänen kuolemattomia bushismejansa. Ja täältä vielä lisää.
Author: Hans » Comments:
lauantai, elokuu 02, 2003
Bullshit!
Tämä sai minut nauramaan ääneen.
Author: Hans » Comments:
Dumb, dumber, American?
Tyhmien oikeusjuttujen seurauksena syntyy tyhmiä käyttöohjeita ja varoituksia (via Elisa.net).
Author: Hans » Comments:
Bad News
This is Spinal Tap oli edelleen erinomaisen hauska leffa. En ollut aikaisemmin hoksannutkaan, että bändin basistia Derek Smallsia näyttelee Harry Shearer, jonka ansioluetteloon kuuluu mm. The Simpsons-hahmot Montgomery Burns, Waylon Smithers, Ned Flanders, rehtori Skinner, pastori Lovejoy... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
TIST sai minut kuitenkin kaipailemaan The Comic Strip Presents-sarjan tammikuun 24. vuonna 1983 ensiesitettyä Bad News Tour-rockumenttiparodiaa (TIST valmistui 1984). Se esitettiin Suomenkin televisiossa joskus vuosia sitten. The Comic Stripin jakso-opasta tutkiessani huomasin läjän jaksoja, joita ei varmasti ole Suomessa nähty. Tai jos on, minä olen ollut pahasti ulkona kuvioista. Sarjan sietäisi uusia kokonaisuudessaan, varsinkin kun TCSP-sarjaa ei ole kaupallisesti saatavilla.
Author: Hans » Comments:
perjantai, elokuu 01, 2003
More Mozilla!
Siirryin Eudorasta Thunderbirdin käyttäjäksi. Vaikuttaa kelpo ohjelmalta. Vielä kun joku osaisi kertoa miten saan viestien esikatseluikkunan pois käytöstä, niin olisin iloista poikaa.
-----
Viis minuuttia myöhemmin asetus löytyi juuri sieltä missä sen pitikin olla. Joskus sitä on sokea.
Author: Hans » Comments: