keskiviikko, maaliskuu 30, 2005
Päivän soppa
Kaikki muut varmaan ovat jo lukeneet IRCQuotes:in parhaat. Siltä varalta, että minä en ole niin pahasti ulkona kaikesta kuin kuvittelen, olkaa hyvät. En muista milloin olisin viimeksi nauranut niin, että silmät valuvat vettä ja vatsaan sattuu. Korjaus: Muistanpas. Silloin kun luin ensimmäisen kerran näitä.
Siihen kaikkki ovat jo tottuneet, että netistä löytyy mitä hyvänsä. On kuitenkin mielenkiintoista seurata kuinka kauan Amazon.com antaa murhaoppaan pysyä sivuillaan..
Author: Hans » Comments:
tiistai, maaliskuu 29, 2005
Tunnustus
Sätin toisaalla Kasan Markoa siitä, ettei hänen päässään tuntunut liikkuvan muuta kuin Abbaa. On tunnustettava, että viime aikoina William Shatnerin musiikillinen tuotanto on muuttunut minulle pienoiseksi pakkomielteeksi. Tänään löysin tämän helmen.
Pyydän anteeksi kaikilta sivullisilta uhreilta.
Author: Hans » Comments:
Retorinen kysymys
Voiko tästä enää ällöttävämmäksi muuttua? Vastalääkkeeksi voin tarjota vain tämän.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, maaliskuu 23, 2005
Arkielämän lööppejä
HANS KAIVOI NENÄÄ TYÖHUONEESSA
Talonmies tunnusti:
HAKKASIN MATTOJA SUNNUNTAINA
Kohukuvat! NAAPURIN ROUVAN MUSTA SILMÄ!
Salaiset äänitteet paljastivat:
JOKU PIERAISI YÖLLÄ!
Author: Hans » Comments:
tiistai, maaliskuu 22, 2005
Onko tänään viikonpäivä?
Vietin viikon soittamatta ja sunnuntain treeneissä sen kyllä huomasi. Joka treeneissä tulee virheitä, mutta tämä oli jo aivan naurettavaa.
Eilen palasin sorvin ääreen ja tänään viimeistelin eniten harmaita aiheuttaneen biisin.. tältä erää. Se on edelleen kovin raakileen kuuloinen, mutta suunta on oikea. Jahka saamme bassoon pelimiehen, uskoisin biisin löytävän muotonsa. Lähetin raidat M:lle kuunneltavaksi ja välimiksattavaksi. Nyt odotan rumpuraitoja seuraavaan biisiin.
Tälle illalle olisi vielä projektina pidemmän aikaa viimeistelyä vaille olleen teoksen viilaaminen.
-----Pienehköjä murheita aiheuttaa Luovan satutauon promon kansi (tämä ei ole se levy, mistä ilmoittelevat sivuillaan, vaikka samalla kaavalla kantta väännetäänkin). Tein sen jo kertaalleen valmiiksi, mutta sain huomautuksen, että levyn kansi on niin musta, että sen tulostaminen kotioloissa väriprintterillä tulee hyvin kalliiksi. Aivan ilmeinen seikka, jonka autuaasti jätin huomiotta.
Sitten tajusin, että laajojen mustien pintojen käyttäminen on ilmeistä ja liian helppoa. Jos saan kansista vaaleammat hukkaamatta tunnelmaa, voin taputtaa itseäni selkään. Etukannessa ei ole mitään korjattavaa. Ongelma on sisä- ja takakannessa. Takakanteen löysinkin jo erinomaisen kuvan arkistoistani. Sisäkansi on edelleen kysymysmerkki.
Author: Hans » Comments:
sunnuntai, maaliskuu 20, 2005
Totuus
Tätä minä olen jo vuosia epäillyt, enkä varmasti ole ainoa.
Author: Hans » Comments:
lauantai, maaliskuu 19, 2005
Melodic Metal..
..tai taide heviä. Näitä termejä Nosdrama on käyttänyt musiikistaan. Varsin osuvaa. Olen päässyt aika-ajoin seuraamaan näiden biisien kehittymistä ja olen odottanut mielenkiinnolla minkä muodon promo saa. Odotus palkittiin. Nyt odotan vain saavani nämä biisit vähän parempilaatuisessa formaatissa - mieluiten tietysti vinyylinä, mutta cdr:kin käy paremman puutteessa. ;-)
Kymmenen pistettä ja pääkallomerkki! Jatkakaa samaa rataa.
Author: Hans » Comments:
torstai, maaliskuu 17, 2005
Sarjakuvadiggareille
.. ja niille jotka pitävät hyvin toteutetuista sivuista.
(Via Skrubu.)
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, maaliskuu 16, 2005
Sit down-komiikan nousu ja tuho
Täysin perusteettomasti itsensä maailman ainoaksi sit down-koomikoksi kruunannut Hans Kajalka lopetti uransa yllättävien käänteiden jälkeen. Keskustelu käykin kuumana oliko hänen toinen ja samalla viimeinen komediallinen tallenteensa uran huippuhetki, vai oliko hänen tähtensä laskussa.
Amnesty international kommentoi asiaa: "Oikeus on tapahtunut."
Lyhyestä virsi läntä.
Author: Hans » Comments:
Kiitos ja kumarrus
Näyttelijä ja Jethro Tull fani Carl-Kristian Rundman kirjoittaa:
Slow Marching Band: Live At YO-talo 12.10.2004. 2CD-R 2004.
Something's On The Move, New Day Yesterday, Too Old To Rock'n'Roll, Acres Wild, Broadsword, Hymn 43, Witches Promise, Mother Goose, Wond'ring Aloud, Dun Ringill, Up To Me, Minstrel In The Gallery, Living In The Past, Aqualung, Locomotive Breath.
SMB played a whole evening of Tull, rounded up with some Genesis, Yes, Crimson. Should have been there! Note the first known cover of SOTM. Again, excellent work-outs of ANDY and LITP. JT-convention organizers around the world: it's time to discover this band!
Nämä sanat lämmittävät sydäntä, kun tiedämme kuinka valtava kokoelma Tull-covereita Rundmanilla on.
Author: Hans » Comments:
Mr. T. delivers again
Merkintojen määrä on paisunut naurettavaksi viime aikoina, muuta tälle illalle on vielä laitettava ystäväni toimittama linkki. Tämän "mainoksen" slummeja partioivat robotit näyttävät pelottavan todellisilta.
Author: Hans » Comments:
Ilman purkkinaurua
Katsoin alkuviikosta suomalaista stand up komiikkaa. Ei paljon naurattanut. Seuraavana aamuna heti herättyäni istuuduin mikrofoni kädessä tietokoneen ääreen ja nauhoitin tämän. Epäröin pari päivää julkaisun suhteen, mutta juuri tällä hetkellä olen sen verran hyvällä tuulella (=humalassa) että antaa mennä. Nauraa ei tarvitse, mutta miettikää kuinka paljon naurattaisivat G.U.S.U:n jutut ilman yleisön ylinaurattamista..
Author: Hans » Comments:
tiistai, maaliskuu 15, 2005
Phase three
FcLate on uusin audiobloggaaja. Hänen "radio-ohjelmassaan" käydään läpi hanurikirjettä.
Author: Hans » Comments:
Rumpusoolo, tuo kaikkien soolojen äiti
Useimmiten rumpusoolot ovat tylsiä, kuuntelukelvottomia ja joskus jopa aiheuttavat inhan myötähäpeän tunteen. Sitä suuremmalla riemulla katsoin videon, jossa Muppet Shown Animal ja jazz legenda, rumpaleiden jumala Buddy Rich vetävät pippurisimman rumpudueton, mitä minä olen kuullut.
Kiitokset linkistä, Mr. T! Freelancetoimittajan paikka on edelleen avoinna sinulle ;-)
Author: Hans » Comments:
Nauhoite #4
Chemical Clarity (1,9 Mb)
Noin kolmen vuoden takainen demo, jota en koskaan ole saanut tuon pidemmälle. Biisissä on kyllä ideaa, joten ehkä otan sen vielä käsittelyyn joskus tulevaisuudessa.
Author: Hans » Comments:
Sitä saa mistä maksaa
Mieleeni muistui aamulla Kasassa ollut juttu, jossa linkitettiin (linkki on jo vanhentunut) sivustoon huijareista ja P-P-P-Powerbookista. No nyt voit tilata omasi The Apple Storesta. Ja jos hintia hirvittää, voit maksaa osamaksulla.
Author: Hans » Comments:
maanantai, maaliskuu 14, 2005
Ah, Nigella, Nigella..
Maailman toiseksi ihanin kokki Nigella Lawson oli Conanin vieraana. Nigellan kokkiohjelmia saisi näkyä enemmän. Minulle kelpaisi vaikka loputon uusintasykli. Kukaan ei kokkaa yhtä aistikkaasti.
Author: Hans » Comments:
lauantai, maaliskuu 12, 2005
Synnin ja häpeän maa
Kirkkoherra kävi alkossa.
Author: Hans » Comments:
Satunnainen soittolista
Näin jossain tällaisen idean. Kaikki koneella olevat musatiedostot soittolistaan ja satunnainen toisto päälle. Mitkä ovat 20 ensimmäistä biisiä? Jätän itse huomiotta ensimmäisen, koska Winamp soittaa aina soittolistan ensimmäisen biisin ensimmäisenä, oli satunnainen toisto päällä tai ei (ensimmäinen oli Frank Zappan Heavy Duty Judy). Tässä siis minun listani.
1. Queen: Let Me Entertain You (live)
2. Frank Zappa: Smell My Beard (live)
3. Fleetwood Mac: Thoughts On A Grey Day
4. Mahavishnu Orchestra: The Noonward Race
5. Darren Lock: The Cocksucker Blues
6. Queen: The Invisible Man
7. Darren Lock: Money for Old Rope
8. Jethro Tull: Too Old To Rock 'n' Roll; Too Young To Die (remixed)
9. Mike Keneally & BFD: Backwards Deb
10. U.K.: Nevermore
11. Kiss: Comin' Home (unplugged live)
12. A Perfect Circle: Annihilation
13. Queensrÿche: The Art of Life
14. Marillion: Cover My Eyes (Pain and Heaven)(Acoustic Version)
15. A Perfect Circle: Lullaby
16. Kiss: Rock and Roll All Nite (unplugged live)
17. Steve Miller Band: Fly Like An Eagle
18. Genesis: Dance on a Volcano
19. David Bowie: After All
20. Brian Eno: Dead Finks Don't Talk
Nämä nousivat 3658: biisin joukosta. Nolomminkin olisi voinut käydä.
Author: Hans » Comments:
Kitaran vänkkäystä
(*Tämän teksin kirjoitin tammikuun 21. päivä, tallensin ja unohdin, kunnes äsken löysin.*)
Joku sanoi joskus jotain sen suuntaista, että 99% taiteesta on paskaa. Tämä on mielestäni aika tarkka arvio. Tästä seuraa myös se että lähes kaikki kitarasoolot ovat paskoja. Vosin Douglas Adamsia vapaasti lainaten jopa väittää, että kun otetaan huomioon kuinka käsittämättömän valtava määrä populaarimusiikkia maailmassa tuotetaan, niiden biisien osuuus, jotka sisältävät hyvän kitarasoolon, on niin lähellä nollaa ettei sillä ole käytännössä mitään merkitystä. Eli hyviä kitarasooloja ei ole olemassa.
Tosiasiahan on että niitä on valtavasti, mutta mahdollisuus että satut kuulemaan hyvän kitarasoolon on naurettavan pieni. Puhumattakaan siitä, että se kitarasoolo olisi hyvässä ja omaperäisessä (vastoin yleistä luuloa, tuo sana ei ole rivous tai paholaisen kutsuhuuto) biisissä.
Se, että populaarimusiikin kitarasoolot ovat lähes poikkeuksetta pelkkiä kliseiden kaatopaikkoja, puoliperseisesti (anteeksi anglinismi) soitettuja mulkunheilutuksia, on anteeksi antamatonta. Mitään sooloa ei saisi laittaa sävellykseen siksi, että pitäähän siinä nyt soolo olla.
Täysin koneistetussa dance-musiikissa (tässä käytän sanaa musiikki hyvin laajassa merkityksessä) on onnistuttu välttämään kitarasoolon pakollisuus, mutta valitettavasti siellä on sorruttu ihan omiin kliseisiin pakonomaisuuksiin eikä siitä sen enempää.
On helppoa nähdä missä on syy siihen, ettei kitarasooloja lähestytä niille kuuluvalla kunnioituksella. Syy on 80-luku ja erityisesti tietyn trikoisiin ja nahkatangoihin sonnustautuneissa hiuslakan ja muiden kemikaalien sotkemien bändien edustamassa genressä.
Author: Hans » Comments:
Trailereita
Tim Burtonin uusi animaatio Corpse Bride.
Vielä kerran: En saata uskoa, kuinka hyvältä Sin City näyttää.
Dallas 362 vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Näköjään Vincent Pricen tähdittämä klassikko House of Wax on tehty uusiksi. Näyttää lähinnä teinislasheriltä. Luottamusta ei herätä se, että elokuvassa näyttelee Paris Hilton (kuvassa oikealla, ilmeisesti).
Author: Hans » Comments:
perjantai, maaliskuu 11, 2005
Olen laimea, laimea mies
Ihmeteltyäni aikani kommenttien vähyyttä kävin kurkistamassa blogien top-listaa. Blogillani on tilaajia 175, mutta aktiivisia lukijoita näyttää tällä hetkellä olevan yhdeksän. Veikkaan, että tunnen heistä henkilökohtaisesti ainakin melkein kaikki.
Varmaan näkymättömiäkin lukijoita on. Niitä jotka eivät käytä Päivän pamausta, ja varmasti Blogilistaan siirtyminen on vaikuttanut lukijakatoon, vaikka eipä niitä koskaan tainnut paljoa ollakkaan. Varmasti oma passiivisuuteni päivitysten suhteen viimeisen 1½ vuoden aikana ei ole pienin syy tähän kehitykseen.
Blogosfäärin taustakohina alkaa käydä niin voimakkaaksi, että on lähes mahdotonta saada ääntään kuuluville.
Kas. Aurinkokin on olemassa.
Author: Hans » Comments:
CD:llinen ilmaista musiikkia

ProjeKctionin viimevuotinen kollektiivinen hengentuote ProjeKction 2004 on nyt Darrenin toimesta imuroitavissa kansineen kaikkineen ilmaiseksi. Levy myi heikosti, joten tämä on oikea ratkaisu. Se vähäinen voitto, jonka levy tuotti, meni projekction.net-sivutilan vuokraan. Jäämme odottamaan ilmestyykö edellinen tuotos The FraKctured ColleKctive: The Longest Day myös imuroitavaksi.
Author: Hans » Comments:
torstai, maaliskuu 10, 2005
Universaalia vainoharhaa

Rakastan salaliittoteorioita. Varsinkin jos ne on täysin hatusta vedettyjä, tyyliin Foucaultin heiluri. Jos jostain aiheesta haluaa löytää kytköksiä toiseen aiheeseen, se onnistuu tänä päivänä äärimmäisen helposti. ProjeKctionissa löydettiin mahtavia kytköksiä King Crimsonin ja laamojen väliltä. Toki aiheelle syntyi oma sivu.
Author: Hans » Comments:
Todistuskappaleet 2 & 3
Arkistojen kätköistä kaksi täysin toisistaan poikkeavaa biisiä.
Jaded (1,0 Mb)
Pieni sävelmä, joka osoittaa hyvin sen, ettei tietokoneella tehdyn musiikin tarvitse olla sitä millaiseksi se mielletään. Ei ole paljon hienompaa ääntä kuin Mellotronin huilu, vaikka se olisikin vain sämplätty.
Cody (3,7 Mb)
Demo biisistä, joka on jäänyt turhan pitkään huomiota vaille. Soitanta ja laulu on kohtalaisen velttoa, mutta ainekset ovat kohdallaan Tämä tulee todennäköisesti saamaan uuden sovitus/nauhoituskierroksen tulevaisuudessa ja kenties päätyy jossain muodossa julkaistavaksi. Biisi syntyi 1997 tai -98 nuoremman veljeni vierailun jälkeen.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, maaliskuu 09, 2005
Missä virukset viettävät vapaa-aikansa?
Ilmeisesti Taksikuskin tuttavien tietokoneessa.
Author: Hans » Comments:
Vapaus!
Maanantaina oli sitten viimeinen työharjoittelupäivä. Kaiken kaikkiaan jaksosta jäi hyvä olo. Työkavereissa ei ollut valittamista ja sain loppujen lopuksi tehdä aika monipuolisesti hommia.
Tiistaina oli puolestaan viimeinen koulupäivä. Koko kurssi oli suuri vitsi. Informaatio ei kulkenut, opettajia.. anteeksi, kouluttajia ei kiinnostanut oppilaiden opettaminen. Eräs heistä jopa sanoi ensimmäisellä tunnillaan erittäin painokkaasti: "Minä en opeta mitään, vaan annan oppilaiden itse oppia". Tämä tuntui olevan melkein kaikkien kouluttajien asenne. Käytännössä tämä tarkoitti että ne pari kolme oppilasta jotka olivat lahjakkaita ja tuntuivat usein tietävän asioista enemmän kuin kouluttajat, joutuivat tekemään suurimman osan opettamisesta.. kunnes suurimmalla osalla loppui motivaatio.
Se, että ensimmäisenä päivänä sanotaan päin naamaa, että "suurin osa teistä lopettaa koulutuksen kesken" ja "saman rahan laitos teistä saa olitte paikalla tai ette" ei lupaillut hyvää. Kolmen kuukauden päästä pidettiin ensimmäinen ja viimeinen tilannekatsaus. Osastonjohtaja ja työvoimatoimiston edustaja pitivät meille puhuttelun, johtuen siitä että olimme sanoneet ääneen mitä olimme mieltä opetuksen laadusta. "Kaikilla kursseilla tulee tämä vaihe, että aletaan "potkia" kouluttajia. Me puolestamme "potkimme" teitä. Voitte mennä itseenne ja miettiä miten saatte opintonne sujumaan. Virallisia valituksia on turha tehdä, siitä seuraa tutkimus ja ongelmia kaikille."
Laissa sanotaan, että jokaiselle opiskelijalle pitää laatia HOPS, eli henkilökohtainen opintosuunnitelma. HOPS-keskusteluja oli kaksi, eikä kummankaan aikana laadittu minkäänlaisia suunnitelmia. Keskustelu-sanan käyttö tässä yhteydessä on liioittelua. Todellisuudessa kouluttaja tutki murahdellen papereitaan ja totesi kaiken olevan kunnossa. Kun asiasta kerran kysyttiin, tuli vastaus, ettei HOPSin tekeminen onnistu kun sähkötekniikan opetuksesta on kyse. Täyttä roskaa. Jos koko kurssilla ei ole opintosuunnitelmaa (eli opetetaan sitä mikä minäkin päivänä sattuu huvittamaan), on hieman vaikeaa luoda oppilaille henkilökohtaisia suunnitelmia.
Voisin kertoa paljon enemmänkin, mutta olen tuhlannut jo puolitoista vuotta elämästäni tähän hölynpölyyn. Aikuiskoulutus on saanut Suomessa sellaisen pyhän lehmän statuksen, että aikuiskoulutskeskuksia ei arvostella, niiden toimintaa ei tutkita ja niiden väitteisiin tuhansista vuosittain valmistuvista opiskelijoista uskotaan täysin varauksetta. Kai niitä valmistuneita piisaa, jos osallistumistodistuksen ja opintosuoritusotteen (johon on muuten merkattu sellaisia opintoviikkoja, joita meillä ei edes ollut) saa jokainen, joka jaksaa käydä muutaman päivän välein näyttäytymässä oppilaitoksella. Kysymys kuuluukin, että kuinka moni saa näillä papereilla töitä?
Ainoa positiivinen asia tässä kaikessa on, että kurssin aikana liiton päivärahapäivien kuluminen katkesi. Nyt niitä on vielä (jos oikein muistan) puolisen vuotta jäljellä.
Author: Hans » Comments:
torstai, maaliskuu 03, 2005
LKL traileri
Linnunradan käsikirja liftareille-elokuva on saanut arvoisensa trailerin, joka löytyy viralliselta sivulta Larger trailer-namiskan takaa. Traileri parodioi trailereita erittän onnistuneesti ja Douglas Adamsin tyylille uskollisesti. Valoi jälleen hieman lisää luottamusta tämän elokuvan toimivuuteen.
Author: Hans » Comments:
keskiviikko, maaliskuu 02, 2005
Äänisynteesin historiaa
Thaddeus Cahill nimistä herraa voidaan syystä kutsua muzakin ja ensimmäisen syntetisaattorin keksijäksi. Hän kehtitti laitteen nimeltä
Teleharmonium. Laite painoi hirvittävästi ja käytti äänen tuottamiseen sähkögeneraattoreita ja puhelinverkkoa. Ongelmia alkoi kehittyä, kun puhelimen käyttäjät alkoivat valittaa musiikin keskeyttävän heidän keskustelunsa..
(Kiitoksia linkistä, JL.)
Author: Hans » Comments: